Iia

Olen Iia-Elisabeth Suomi, tamperelainen vesistöbiologi sekä kunta- ja aluevaaliehdokas. Asun Tampereen Härmälässä puolisoni ja rescuekoirani kanssa. Työskentelen tällä hetkellä vesistöbiologina yksityisellä sektorilla. Työtehtäviini kuuluu muun muassa vesistöjen ennallistamisen ja kunnostusten suunnittelu sekä vesistöjen tilan seuranta. Aikaisempi työkokemukseni valtiolla sekä vesiensuojeluyhdistyksessä ovat antaneet minulle monipuolisen läpileikkauksen Suomen luonnon kohtaamista haasteista sekä keinoista niiden ratkaisemiseksi.

Minua on biologina pitkään huolestuttanut, kuinka ympäristö-, ilmasto-, luonto- ja eläinkysymykset jäävät poliittisessa keskustelussa muiden asioiden jalkoihin. En voi ymmärtää miksi elinympäristöstämme huolehtiminen ei ole päätöksenteon ytimessä, vaikka sen huomiotta jättäminen vaikuttaa meihin kaikkiin: meille niin rakkaaseen suomalaiseen luontoon, talouteen sekä ihmisten hyvinvointiin. Tämä huoli on ehdottomasti ykkössyyni olla mukana politiikassa. Rakastan myös eläimiä: lopetin lihansyönnin heti kotoa pois muutettuani, ja vegaani olen ollut lähemmäs 10 vuotta. En voi käsittää, miten huonosti yhteiskuntamme suhtautuu eläinten hyvinvointiin.

Tieni oman tyylisen elämän löytymiseen ei ollut helppo. Kärsin teini-ikäisenä vakavasta koulukiusaamisesta, johon en saanut apua ja johon ei auttanut edes koulun vaihtaminen. Tästä syystä haluan taistella sen eteen, että meistä jokaisen olisi turvallista käydä koulua, opiskella, työskennellä ja asua missä haluamme ilman pelkoa syrjinnän tai väkivallan kohteeksi joutumisesta.

Työkokemus

Ympäristökonsultti/projektipäällikkö, vesistöselvitykset
AFRY Finland Oy
2024–

Vesiensuojelun asiantuntija
Pirkanmaan ELY-keskus
2022–2023

Projektipäällikkö, Etelä-Karjalan virta- ja pienvesien suojeluhanke (VIPSU)
Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry
2021–2023

Projektipäällikkö, Kuuksenenselkä kuntoon -hanke
Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry
2020–2021

Limnologi
Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy
2020–2023

Tutkimusavustaja
Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
2020

Vastuullisuuskoordinaattori
Similancharter & Tour, Phang Nga, Thailand
2019–2020

Jätevesineuvoja
Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
2019

Lisäksi olen työskennellyt muun muassa snorklausoppaana, kalankasvatuslaitoksella sekä useita vuosia kaupan alalla.

Luottamustoimet ja vapaaehtoistyö

Ilmasto-, energia- ja ympäristötyöryhmän jäsen
Vihreät – De Gröna
2024–

Kaupunginvaltuuston varajäsen
Lappeenrannan kaupunki
2021–2022

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan jäsen
2021–2022

Koulutus

Filosofian maisteri, Akvaattiset tieteet
Jyväskylän yliopisto
2018

Ylioppilas
Kalevan lukio, Tampere
2014

Harrastukset

Vapaa-ajallani harrastan aktiivisesti monipuolista liikuntaa, saunon, luen, soitan pianoa ja pidän yhteyttä rakkaisiin ystäviini.